Poronpolku vuonna 2017

Poronpolku on taivallettu 50 syksynä. Muutoksia on ollut melko vähän. Lähtöpaikka on vaihtunut pari
kertaa ja muita pienempiä kokeiluja on ollut aina silloin tällöin. Jotkut muutokset ovat jääneet elämään ja
toiset ovat olleet ohimeneviä. Mitäs sitä hyvää tapahtumaa liikaa muuttamaan.

Nyt ollaan kuitenkin melko isojen muutosten edessä. Tänä syksynä vaihtuu Poronpolun sekä Poronpolun
Polkaisun tapahtumakeskus. Aikaisemmin tapahtumakeskuksena ollut Riihisalo on nyt vaihtanut omistajaa
eikä siis ole enää jatkossa käytössämme. Lisäksi tapahtuma on kasvanut sellaisiin mittoihin, että
parkkipaikkojen kanssa on ollut ongelmia jo muutaman vuoden. On hyvä hetki saattaa tapahtumamme
uuteen uskoon.

Nyt tapahtumakeskuksena toimii Räyskälän Ilmailusäätiön alue Räyskälän lentokentän kupeessa. Siellä
riittää tilaa sekä tapahtumakeskukselle että parkkipaikoille. Tapahtumakeskuksesta on bussikuljetus reitin
varrelle. Kuljetus tapahtuu non-stoppina viidellä bussilla. Kuljetus sisältyy osanottomaksuun eikä
osanottomaksu nouse.

Poronpolku tapahtumassa reiteille lähtö tapahtuu sorakuopalta. Reitit siis pysyvät samoina kuin
aikaisemminkin. Reittien pituuteen tulee n. kilometrin lyhennys. Entisellään pysyvät myös soutu, lossi,
huoltopaikat ja Pirunkallion toiminta. Eli ei se muutos sitten niin iso ollutkaan.

Poronpolun Polkaisu tapahtumassa lähtö on Räyskälästä ja sinne reitit myös päättyvät. Poronpolun poluille
matkaa tulee muutama kilometri lisää, mutta Melkuttimen päähän matka vastaavasti lyhenee.

Poronpolkupäivänä tapahtumakeskuksessa on paikoitus, lähtöpiste, ensiapu, ravintolapalvelut,
pellepariskunta Nelli ja Niilo, sauna, tuotetori ja alpakat. Polkaisupäivänä paikoitus, lähtöpiste, ensiapu,
ravintolapalvelut ja sauna.

Sauna  käytettävissä lauantaina klo 12 – 17 ja sunnuntaina klo 12 – 18. HUOM sauna ja pesutilat ovat yhteisiä naisille ja miehille. Pukutilat ovat erikseen.